Mauri Metsäranta, KTM, partneri
Tausta Mauri Metsäranta toimii Pertecin partnerina ja johtavana konsulttina. Hänellä on yli 20 vuoden kansainvälinen kokemus asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta.Vuosina 2008-2009 hän toimi Pertecin toimitusjohtajana. Ennen Pertecille siirtymistään Mauri on työskennellyt edeltävät kymmenen vuotta Nokia Oyj:n palveluksessa myynnin, markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtotehtävissä. Aikaisemmin hän on ollut myös vaativissa johtajatehtävissä Siemensillä, Finprossa ja Sonerassa. Näissä tehtävissä hän on Suomessa ja ulkomailla hankkinut laajan kansainvälisen kokemuksen johtamisesta, strategiatyöstä, tuotejohtamisesta sekä liiketoimintaprosessien kehittämisestä. Asiantuntemus Maurin erityisosaamista on liiketoiminnan kehittäminen kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Yksiköiden, tiimien ja yksilöiden johtaminen Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa ovat Maurille tuttuja asioita.
|
|

