Missio ja arvot
Pertecin missiona on edesauttaa yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden uudistumista. Tavoitteenamme on johtamista parantamalla auttaa organisaatioita menestymään, kehittää tehokkaita, uudistuvia ja hyvinvoivia työyhteisöjä, sekä auttaa yksilöitä toteuttamaan itseään, jaksamaan ja voimaan hyvin.
Pertecin arvot nousevat voimakkaasti humanismista. Tätä humanismin arvomaailmaa Pertec haluaa tuoda myös yritysmaailmaan. Olemme vakuuttuneita, että tällä tavoin varmistamme yritystemme ja organisaatioidemme pitkäaikaisen menestymisen. Pertec haluaa tukea kestävää kehitystä, jossa tekniikka, talous, ympäristö ja ihminen elävät tasapainossa. Pertecin unelmana on kehittää älykästä johtamista, jossa on mahdollista tasapainottaa taloudelliset, teknologiset, sosiaaliset, poliittiset, ekologiset ja henkiset tekijät.
Keskeisiä arvojamme ovat
Yksilön, tiimin ja organisaation potentiaalin vapauttaminen. Lähtökohtamme on konaisvaltainen ihmiskäsitys. Jokaisella meillä on monenlaista älykkyyttä, vahvuuksia ja piilevää potentiaalia. Johtaminen edellyttää omien voimavarojen tiedostamista, kehittämistä ja tasapainoista käyttöä.
Jatkuva uudistuminen. Haluamme jatkuvasti kehittyä, olla ”leadership thought leader” ja kehittää yhdessä asiakkaidemme kanssa johtamisosaamista uusimman akateemisen tiedon ja parhaiden käytäntöjen pohjalta.
Monimuotoisuus. Uskomme, että globaalissa, verkostoituneessa liike-elämässä kulttuurillisesti älykkäät yksilöt ja monimuotoiset organisaatiot menestyvät parhaiten. Ne tuottavat luovempia ratkaisuja, jotka on myös helpompi toteuttaa paikasta ja organisaatiosta riippumatta. Pertec haluaa olla monikulttuurinen ja toimia monimuotoisuuden puolesta.
Yrittäjyys. Tiimit, organisaatiot ja verkostot koostuvat ihmisistä, jotka tuottavat lisäarvoa yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Yhteiset arvot, visio ja tavoitteet muuttuvat tulokselliseksi toiminnaksi. Tätä yhteistä arvonmuodostusta me kutsumme yrittäjyydeksi.