JOKAISELLA ON OIKEUS HYVÄÄN JOHTAMISEEN

 

PERTEC CONSULTING OY TYÖSKENTELEE HYVÄN JOHTAMISEN PUOLESTA

Visiomme on edesauttaa organisaatioiden, tiimien ja yksilöiden uudistumista. Pertecin osaaminen pohjautuu akateemiseen, tieteelliseen tutkimukseen, vankkaan käytännön johtamiskokemukseen ja parhaisiin oppimismenetelmiin. Pertecin keskeiset tieteellisen johtamisen viitekehykset on hyvin dokumentoitu myös FT Pentti Sydänmaanlakan väitöskirjassa sekä kirjoissa Älykäs Organisaatio, Älykäs Johtaminen ja Älykäs Itsensä Johtaminen. Teokset on saatavilla myös englanniksi.

Pertecin palveluja kehittää ja toteuttaa johtamisen asiantuntijat, jotka edustavat laajaa kansainvälistä osaamista tutkimuksessa, johtamisessa, valmennuksessa, konsultoinnissa, yksilö-, ryhmä- ja tiimicoachingissa, mentoroinnissa sekä fasilitoinnissa. Konsultoimme ja valmennamme suomen-, englannin-, ja espanjankielillä.

Autamme asiakkaita organisaation suorituskyvyn parantamisessa.

Mahdollistamme muutoksen onnistumisen. Sparraamme johtoa, kehitämme prosesseja ja varmistamme hankkeiden toteutuksen. Vahvuutenamme on laaja kansainvälinen liike-elämän kokemus, lukuisten vaativien muutosprosessien läpivienti sekä laaja valikoima erilaisia johtamisen arviointimenetelmiä. 20-vuotias Pertec Consulting on aktiivinen ja menestyvä johtamisen ja organisaatioiden kehittämisen valmennuksiin ja konsultointiin keskittyvä yritys.


PALVELUT


 

Itsensä johtaminen

Itsensä johtaminen on kaiken johtamisen lähtökohta, mikä tarkoittaa huolehtimista omasta hyvinvoinnista, uudistumisesta ja tehokkuudesta. Olet oman elämäsi toimitusjohtaja.

Yksilöiden ja tiimien johtaminen

Yksilöiden ja tiimien johtaminen on johtajan tilannekohtaista ohjaamista ja osallistumista, jotta hän saa tiiminsä jäsenet onnistumaan. Hyvä johtaja saa tiiminsä kukoistamaan.

Organisaation ja verkostojen johtaminen

Organisaation ja verkostojen johtaminen vaativat selkeän vision ja yhteiset arvot, jotka antavat toiminalle konkreettisen suunnan. Hyvä johtaja on visionääri ja arvojohtaja.

Asiantuntijat


Kaikilla Pertecin konsulteilla on mittava, ja monipuolinen käytännön omakohtainen kokemus pienten, keskisuurten ja suurten suomalaisten sekä kansainvälisten yritysten organisaatioiden ylimmistä johtotehtävistä. Tiimin jäsenten tehtävät ovat kattaneet ovat kattaneet laajasti henkilöstö-, tuotanto-, talous- ja yleisjohdon eri osa-alueita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Pertecin tiimi edustaa myös jäsentensä monipuolisen kansallisuus-, kulttuuri- ja koulutustaustansa kannalta ainutlaatuista kokonaisuutta. Opintoja on takana tohtorintutkintoon asti sekä humanistisilta että kaupallisilta ja teknisiltä aloilta. Useat konsulteistamme ovat myös sertifioituja Business coacheja.


 

Pentti Sydänmaanlakka

FT Pentti Sydänmaanlakka on johtamisen pitkän linjan ammattilainen. Hän on työskennellyt muun muassa Nokian, Koneen, Siemensin ja Nixdorfin, palveluksessa.

Juha Martikainen

Juha Martikaisella on lähes 20 vuoden kokemus tulosyksikkövastuusta vastaten toimitusjohtajana koko konsernista tai tulosyksiköstä.

Juha Hynynen

Juha Hynysellä on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisen IT/ICT-liiketoiminnan johtotehtävistä.

Marita Hänninen

Marita Hänninen on kokenut muutosjohtamisen ammattilainen ja kansainvälisesti sertifioitu coach, PCC (ICF).

Marjo Matikainen-Kallström

Marjolla on pitkä työura politiikan parissa Euroopan parlamentissa, Suomen eduskunnassa ja Espoon kunnanvaltuustossa.

Susanna Rahkamo

Susannalla on pitkä ura johtamisen konsulttina sekä suomalaisten ja kansainvälisten urheiluorganisaatioiden johdossa.

Mauno Tirkkonen

Mauno on innostunut ja innostava coach, valmentaja ja fasilitaattori, joka tukee yksilöitä, tiimejä ja organisaatioita toteuttamaan hyvää johtajuutta

Aarne Kiviniemi

Aarnella on lähes 20 vuoden kokemus vastuullisista johtotehtävistä Suomessa ja ulkomailla.

Beatriz Vizcaino

Beatriz has a Global Mindset, is an enthusiastic and passionate professional supporting companies to grow and expand to new markets.

REFERENSSIT


Pertecin on tehnyt jo 20 vuoden ajan yhteistyötä Suomessa ja eri puolilla maailmaa toimivien yritysten, julkisten organisaatioiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Olemme toteuttaneet valmennuksia jo yli 30 maassa. Uusimmat kohteet löytyvät Afrikasta. 

Asiakkaamme toimivat entistä monimutkaisemmissa arvoverkostoissa, joissa erilaiset kulttuurit kohtaavat toisensa. Älykäs johtaminen 7.0 työkalupakki auttaa globaalissa, monimuotoisessa ja dynaamisessa toimintaympäristössä asiakkaidemme työntekijöitä, asiantuntijoita, esimiehiä ja johtajia määrittämään ja arvioimaan, mitä on hyvä johtaminen käytännössä.

Asiakkaamme arvostavat Pertecin kokonaisvaltaista ja käytännönläheistä lähestymistapaa, monipuolisia arviointimenetelmiä, uusien digitaalisten työkalujen hyödyntämistä, asiakaslähtöisyyttä, joustavuutta ja johtamisen laaja-alaista kokemusta. Pertecin monikansallinen ja –kulttuurinen tiimi on ainutlaatuinen yhdistelmä laajaa ja syvällistä osaamista. 

Neste

Neste Refining the future: "Leading Forward Development Program 2012-2017"

Espoon kaupunki

Pertecin kanssa 2014-15 toteutetut esimiesvalmennukset olivat sekä sisällöltään että toteutukseltaan erinomaisia. Osallistujien antamaa palautetta oli ilo lukea!

Naantalin kaupunki

Naantalissa on lähdetty pohtimaan käynnissä olevaa julkisen sektorin muutosta. Ohjelman punaisena lankana on esimiehen oman oivalluksen tukeminen. Sen kautta esimies saa työkaluja muutoksen johtamiseen, henkilökohtaiseen jaksamiseen sekä uudistumiseen.

Posti Group

Yhdessä asiakkaan kanssa rakensimme valmennuskokonaisuuden, jossa tavoitteena oli auttaa esimiehiä yhteisen keskustelun kautta oivaltamaan uuden strategiatarinan merkitys ja konkretisoituminen arjen työssä. Punaisena lankana oli tukea esimiehen omaa oivallusta ja antaa työkaluja muutoksen johtamiseen arjessa.

Porvoon tilapalvelut

Tukipalveluita tuottavalla Liikelaitos Porvoon Tilapalveluilla oli ikää noin vuosi, kun yhteistyö Pertecin kanssa alkoi vuonna 2012. Pertec on auttanut liikelaitosta kehittämään esimiesten johtamisvalmiuksia, työkykyjohtamista sekä koko organisaation yhteistyömalleja ja yhteisöllisyyttä.

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopistossa on vuoden 2018 keväästä saakka ollut käynnissä yliopiston johtoryhmien kehittämisohjelma. Ohjelman puitteissa valmennuksessa on ollut toistaiseksi mukana yhteensä 13 yliopiston, tiedekuntien ja erillislaitosten johtoryhmää ja niiden yhteensä yli 120 jäsentä

UUTISET


 

AJATUKSIA


Blogit, kirjat, tutkimusartikkelit ja webinaarit sijaitsevat media-osiossamme.

media.pertec.fi


 

YRITYS


 

Viitekehys

Tuotteemme on johtaminen älykkäässä organisaatiossa. Johtamista tarkastelemme verkostojen, organisaation, ihmisten ja itsensä johtamisen näkökulmasta.

Pertecin tarina

Pertecin tarina

Missio ja arvot

Pertecin missiona on edesauttaa yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden uudistumista. Tavoitteenamme on johtamista parantamalla auttaa organisaatioita menestymään, kehittää tehokkaita, uudistuvia ja hyvinvoivia työyhteisöjä, sekä auttaa yksilöitä toteuttamaan itseään, jaksamaan ja voimaan hyvin.

yhteystiedot


 

Janne Karjula

Toimitusjohtaja
+35845 631 43 22
janne@halsa.fi

Mari Sydänmaanlakka

Operatiivinen johtaja
+358 40 539 4349
mari.sydanmaanlakka@pertec.fi


Pertec Consulting Oy - Nuottaniementie 9 - 02230 ESPOO

 


Ota yhteyttä


Mari Sydänmaanlakka
Operatiivinen johtaja
+ 358 40 539 4349
mari.sydanmaanlakka@pertec.fi